Tänään tai viimeistään huomenna tai vihonviimeistään ylihuomenna on se päivä. Kirkon tutkimuskeskuksen historia valmistuu vain yhden säälittävän lyhyen vuoden myöhässä.
Olen katsellut vierestä Mikon loputonta lukemista ja kirjoittamista: niinivaaralaisia olohuoneen pöytää kuormittavan kirjakasan alla, karismaattisia liikkeitä Ristisaaren saunakamarissa, uususkonnollisuutta Kuoppatien yläkerran huoneessa, jossa pentele sentään ei netti toimi. Tutkimus on kulkeutunut aamukahvipöydästä lounaslautaselle ja iltaisen viinilasin kylkeen. Kärjistynyttä kirkollista kiistahenkeä olemme yrittäneet ymmärtää neljän viimeisen vuosikymmenen läpi.
Lotta oli viisas, kun muistutti, mitä kaikkea muuta epätoivoiselta näyttänyt kirjoitusurakka on menneen vuoden aikana nielaissut. Paremmin kuin Lotta tiedän esitarkastetut väitöskirjat, ohjatut gradut ja opinnäytteet, pidetyt esitelmät ja seminaarit. Mutta unohduksiin on alkanut painua syöpähoitojen alku, yli kahden kuukauden sairausloma, yövalvomiset, monta sähköshokin kaltaista kuumaa aaltoa tunnissa, kilpajuoksu kulman takana odottavaksi oletetun kuolemisen kanssa. Ihmekö, jos ei viisisataa liuskaa syntynyt neljässä kuukaudessa.
Kaiken tekemisen lomassa olen tänä keväänä henkeä pidätellen seurannut Heikin, Kimmon ja Leenan taistelua tautia vastaan. Mieli on ollut ennemmin tyhjä kuin täysi. En ole kaivannut selityksiä, pelkkää hiljaista katselua vain.
Ilon olen ottanut siitä, missä on ollut tarjolla: Soran hienoista ennakkotehtäväkuvista, joista parhaassa (liian harvoin nähty, kovasti kaivattu) Reetta istuu Nätyn käytävällä, avoimista ovista virtaa valoa kiviseen lattiaan. Ainon pääsiäiskortista, jossa pupu hukkuu hauraanvärisiin höyheniin. Johanneksen luottamuksesta lentokoneen siipeen, veneen purjeeseen. Tuomaksen ja Marian kuukauden päästä syntyvästä pikku-Neelasta. Arkisesta mutta yhteisestä muuttotyömaasta Maijun ja Hampan kotona Sturenkadulla. Annin ja Jannen palaamisesta muonavahvuuteen. Erkan hyvästä tahdosta, niin nimenomaan, hyvästä tahdosta. Kotimaa24:n sairaan nettikeskustelun apokalyptisten tuhonkuvien keskelle läiskähtävästä Heikki Mäkeläisen muistutuksesta seurakunnille: Kesäturistit tulevat, laittakaa esitteenne kuntoon.
Tuskin koskaan olemme odottaneet torstaita näin hartaasti. Iltaviideltä lennämme Nizzaan. Kaksi viikkoa katsomme Provencen kevättä, kuljemme Rhônen suiston ja rannat: Marseille, Aix, Avignon, Arles, Nimes. Saintes Maries'ssa tarkistamme Magdalan Marian ja hänen palvelustyttönsä Saaran, mustalaisten suojeluspyhimyksen, ranskautumispaikan. Cagnes sur merissä nostamme maljan kaksivuotiaalle naimisellemme. Kuka tietää, vaikka vaivautuisimme uudelleen ihanille Nizzan pohjoispuolen kukkuloille ja Vencen takakujille kolkuttamaan Matissen kappelin ovia, jotka edellisellä kerralla olivat urhoollisesta kävelyretkestämme huolimatta kiinni.
Takapiha on vielä lumessa sieltä täältä. Yhtenä harmaana päivänä karsimme rajavaahterasta ja omenapuusta oksia. Elävän adventtikalenterin valoinstallaation lasilyhdyt ovat poksahdelleet vaarallisiksi sirpaleiksi pergolan lattialle. Lasikuistin nurkassa odottaa muistoseurojaan kovalle talvelle periksi antanut wisteria. Mitä siitä, että kuolema tulee, sanoi Katri Vala. Onhan kukittu kerta.
