Kesän -41 jälkeen

Päässä kohisee niin, että muistelen lempeydellä herätyssaarnaajia, joiden mielestä pitäisi lakata yrittämästä ymmärtää ja ruveta vain sydämellä uskomaan. Koska olen sitäkin niin paljon elämäni aikana tehnyt, en anna nyt periksi.

Eilen istuin auringossa itseni punaiseksi ja luin vaarini Väinön saarnoja. Aamukahvipöydässä puhuttiin siis lestadiolaisesta kristologiasta, siitä muunkin kristillisyyden piirissä kovin tutusta, jota lestadiolaisuuden suljetussa piirissä varjellaan kuin suurta harvinaisuutta. Yksi toisensa jälkeen yritän hamottaa regression, ihmiskuvan ja ennen kaikkea jumalakuvan merkillisyyksiä, parannuksenteon inhimillistä viisautta ja siihen ajavaa epäinhimillistä täydellisyydenvaatimusta.

Yksissä tuumin ajattelemme, pilvisen päivän aamukahville istahtaneet Mikko ja minä, että kristinuskolla olisi vielä mahdollisuuksia, jos se lakkaisi puhumasta sekaisin uskonnon ja historian kieltä. Niin kauan kuin sovintoveri priiskuu vaivatuille sieluille Jerusalemin kupeessa olevalta teloituspaikalta, niin kauan Jumala pysyy pienenä, ihmiskasvoisena lahkojohtajana, jolla ei ole mitään tekemistä maailman ja elämän perusselityksen kanssa.

Mutta miten hauska tutustua vaarini Väinön kanssa! Vaikka hän yrittää pukeutua sankarisotilaan tai lestadiolaisjohtajan pukuun, hänestä pursuaa esiin myös kaikkea muuta, josta totisesti tekee mieleni ottaa selvää. Seuraavat kuukaudet olen ajatellut kysyä häneltä yhtä jos toista ja näyttää vuorostani, mitä kaikkea maailmaan on sitten elokuun 1941 tullut.

Nälkä

Kun kesä vihdoin tulee, kurkkua alkaa kuristaa ja rintaa pakahduttaa. En tarvitse kuin yhden aurinkoisen aamun lasikuistilla (pergolassa istutun illan jälkeen), kun jo aamuisen kevyen tuulen suhinassa ajattelen Daphnea Burgundin kanavassa ja Porto Santo Stefanon kuumia katuja, joita pitkin laskeudumme alas satamaan. Lasikuistin hyllyyn kootut kirjat pakottavat availemaan sivujaan. Tavoittamattomissa olevat maisemat ryöstäytyvät niiltä täyttämään ennestäänkin runsasta mieltä.

Millainen vetovoima voi olla nimillä ja sanoilla, satunnaisilla kuvilla rehevistä siimeksistä ja kaukaisista kaupungeista.

Kanavan rannalla

Joensuu ottaa vastaan tuoreuttaan tihkuvassa yksityissairaalassa Ruoholahden kanavan rannalla. Lähden mukaan jo nähdäkseni Mikon labrakokemusten mukaisen autiuden sairaalan käytävillä. Totta. Näyttävissä halleissa haahuilee vain muutama rakennusmies. Toisessa kerroksessa odotustilassa istuu hämmentyneen näköinen mies. Avoimesta ovesta kuuluu sentään Joensuun ääni.

Taas kerran se on todistettu: pelko muokkaa todellisuutta. Niin kuin aina, Mikko on jännittänyt tätäkin PSA:ta. Mitä lähemmäs lääkäriaika on tullut, sitä varmemmin hän on ollut tunnistavinaan itsessään epäilyttäviä oireita. Eikö vain yöllisiä pissakertoja ole entistä enemmän? Ja mistä johtuu yhtäkkiä syöveriinsä nielaiseva väsymys? Selässä kummittelee entistä useammin.

Pistoshoito on kuitenkin jatkanut hyvää työtään. Puoli vuotta sitten yli 22:n testosteronitaso on pudonnut 1,1:een. PSA on 0,5. Kaiken lisäksi Joensuu tekee myönnytyksen: neljän piikin, siis vuoden hoidon, sijaan hän arvelee kolmen, siis yhdeksän kuukauden, riittävän tällä erää. Sen jälkeen seurataan PSA:ta kolmen kuukauden välein.

Kun juhannuksen sateitten jälkeen ehdimme Längelmävedelle soutelemaan ja katsomme rantojen aina joltakin kulmaltaan ehostuneita mökkejä, Mikko sanoo: Kyllä kai tässä voi kuvitella rakentavansa elämässään vielä vaikka mitä niin kuin kuka tahansa viisikymppinen.

Lystikäs pihaleikki

Pergola on sudittu tummanpuhuvaksi. Kiveystyöt ovat loppusuoralla. Viiniköynnöksiä vaivaa tauti. Ruukkupuutarha on istutettu, kurjenpolvea siirretty kompostorien tuntumaan, multaa ja kivituhkaa levitetty kymmenin kottikärryllisin. Takapihan isoon multakasaan on koverrettu aukko kuin luolalle suu. Wisteria odottaa vielä kuistilla. Joku vietävä syö senkin lehtiä.

Reetta on lopettanut kiertolaiselämänsä, tyhjentänyt lopullisesti kaappinsa ja laatikkonsa ja lähtenyt Tampereelle näyttelijänoppiin. Sora on pakannut jätesäkillisen tyttövaatetta menneiltä vuosilta ja lukee trokeesta ja jambista in english. Erkka on käynyt näyttämässä esivalintatehtäviä, pelkistettyjä kuvia itsestään. Matka Maijun luo Berliiniin siirtyy väkisinkin heinäkuulle. Hatakat muuttavat kahden viikon päästä Raumalla uuteen kotiin. Johannes lähtee Valtterin kanssa Tshernobyliin. Anni valmistuu ensi torstain publiikissa. Jonain päivänä Tuomas toivottavasti kiinnittää pergolan kattopalkit. Anna-Maija on joutunut Malmille sairaalaan. Maaliskuusta asti kerätyt dalit-paperit odottavat mapitusta olohuoneen pöydällä. Lehtolaan muuttaa ensi viikolla kukko ja kymmenen kanaa.

Mikko palelee vähemmän, mutta hikoilee enemmän. Kuumia aaltojaan hän sanoo suorastaan kivulloisiksi, sähköshokin tapaan. Miehuus on mennyt niin, että välillä meitä molempia itkettää, vaikkakin eri syistä. Vaikea on katsella toisen tiukkaa paikkaa, ja se, mistä ei saada heti puhuneeksi, kasvattaa ihojen väliin juopaa. Onneksi se kohta jo putoaa kuin rupi.

Muistikirjassa, johon tallentuvat pihan lintujen elkeet, siilien polut ja mullasta nousevien aikataulut, on sisäkansiin liimattuna lehdestä leikattuja kuvia yhdestä ja samasta pihasta. Jutun otsikkona on Taiteilijan lystikäs pihaleikki. Minulle on tullut sen käsittämätön kepeys monena iltana mieleen, kun keräilen työkaluja selkä väsymyksestä puuduksissa ja pää kaiken ajattelemisesta ja sydän kaiken tuntemisesta turtana.

Hampshire, South England 19.-23.4.

Exeterin ohi Sidfordin ja Seatonin kautta Lyme Regisin myllyravintolaan Sunday Roastille. Meri on kaivertanut rannan kiville silmät. Dorchester, Bournemouth, metsän keskelle asettunut Lyndhurst. Ponit, hevoset ja lehmät laiduntavat ilman aitoja. Beaulieussa hirnahtelevat hevoset juoksentelevat harjat hulmuten autokaupan pihassa. Aasi maistaa Soran housua. South Hampton vaatimaton. Seven Sister'sin Beachy Headillä, kalkkikivijyrkänteellä, kuolemaan hypänneiden muistokukat. Brighton kirkas. Kemp Townin Pinkie. Arundelin kaupungin komea kirkko kaupungin kattojen tarjottimella.

Matkan erikoisuuksia: vanhuksista varoittavat liikennemerkit (meillä pitää pelätä vain lapsia), suihkuveden lämpöä säätelevä sähköinen pömpeli, pitkulaiset tyynyt, sik-sak-kaistaviiva, ei jalkakäytäviä. Auton, joka neljätoista vuorokautta aikaisemmin ei suostunut käynnistymään ilman käyttöoppaan lukemista, palautamme 2500 kilometriä ajaneempana naarmuitta kyljin.

Cornwall 15.-18.4.

Dartmoorin kansallispuiston kapeat tiet ja yhtäkkiä aukeavat jylhät nummet. Tavistock. Gunnislake. Lautalla Foweysta joen yli Polruaniin ja loputtoman rantapolun varteen. Kaikkialla keltaisena kukkiva kataja. Tien yli kaareutuva oksien katto. Mevagissey. Lost Gardens of Heligan. St Austell, Truro, St Michael's Mount. Läntisimmän kolkan yhä kapeammat tiet, maan viimeinen ääri Land's End. St Justin ja St Ivesin välillä muutama harmaa talo tiessä kiinni, kukko yksin ovensuussa.

North Wales 10.-13.4.

Huumaavan kauniita, yhä korkeampia kukkuloita. Loputtomiin lampaita, aivan vastasyntyneitä vauvoja. Kapeita, mutkittelevia teitä reunustaa kaunis mutta pelottavan lähelle työntyvä kiviaita.

Conwyssa laskuvesi tyhjentää lahden, venet makaavat kyljellään kuivalla maalla. Bodnant Gardenin kukkivien puiden keskeltä katselemme Snowdonia, kuningas Arthurin ja hänen ritareittensa leposijaa. Portmeirion on pieni Portofino, mutta kovin siisti ollakseen Italiaa. Joka toisen pikaruokalan ikkunassa lukee: Probably the best fish and chips in Great Britain.