Villi ja nälkäinen

Tapanilan viini- ja virsiseura veisasi eilen illalla Suvin luona pitkälle viidettäkymmentä virttä, kaikkine säkeistöineen. Vaikka kokous saman asian äärellä ei ollut ensimmäinen, aikaisemmin emme ole tainneet yhtä tarkkaan tapailla virsikirjan ääriä. 400-luvun maahanpanijaisista (242) siirryimme poliittiseen neuvonpitoon (522), vastasyntyneen hämmästelystä (217) ulkosuomalaisen koti-ikävään (595). Jumalisesta mysteeristä (386) ei ollut pahakaan matka isänmaalliseen paatokseen (584) eikä kosmisesta yksinäisyydestä (482) Edomin lounatuuleen (105). Ja miten sitkeästi opettelimme taas Naton lumipukuisten työmaavirttä 630.

Samojen kansien sisällä kulkee monta Jumalaa, totesimme me. Synnin ja kilvoituksen lomassa laulavat valasparvet ja kulkevat erämaiden villit ja nälkäiset eläimet. Velvoituksen jykevää sanaa kuuntelee hiljainen, haavoittunut sydän.

Tänään kävi Suvi palauttamassa Mikon lakin. Taivaantotisen veisuumme aikana se oli lähtenyt Oton päässä lavatansseihin ja palannut retkeltään vasta yösydännä. Ylimääräinen bonus silkasta veisaamisesta.

Dokumentaristi

Olemme erehtyneet tarttumaan hyllyihin ja laatikoihin kertyneisiin pinoihin. Sitä ei ihmisen pitäisi tehdä. Pinoista putoilevat kesken tai peräti unohduksiin jääneet työt, tarpeettoman yksityiskohtaiset muistot ja elämän hajanaisuudesta kiusallisesti muistuttava sälä.

Ja millainen painolasti on ollut pinoihin tarttumattomuus. Kuukaudesta toiseen olen kuljettanut muistettavien listassa järjestettäviä ja arkistoitavia. Nyt kun olen levittänyt ne pitkin taloa, en enää ymmärrä, mikseivät ne olisi voineet jatkaa elämäänsä entisillä sijoillaan.

Kukaan ei ole dokumentoinut elämäänsä niin tarkkaan kuin minä, sanoo Mikko. Hänellä itselläänkin on kyllä kaikkinaista tallessa, 14-vuotiaana perustetun Nuorison kulttuuripoliittisen yhdistyksen vakavista asiakirjoista alkaen. Jostakin muovitaskun mutkasta on tässäkin pinojen selvittelyssä löytynyt hänen samettiposkisia pitkätukkakuviaan kaukaiselta 70-luvulta. Vertailun vuoksi pistän meidän kahden viereen Tuomaksen, jolla on 25 vuoden ajalta tavaraa muutaman pöytälaatikollisen verran ja seuraavassa muutossa kuulemma siitäkin vähenee.

Selaan puoliksi kirjoitettuja aanelosia, raportteja, lehtileikkeitä, matkoilta kertyneitä rypistyneitä karttoja, hyvää mieltä tuoneiden ravintoloiden käyntikortteja Nizzasta, Assisista. Kuka tällaiseen ikinä palaa? Sen yhden nostalgisen löytämisenkö takia näillä kannattaa kaappejansa täyttää?

Niin kuin olisin enemmän olemassa, kun paperi näyttää, että olen ainakin ollut.