Syyskuun kymmenentenä juhlittiin 50 ikävuottani Tapanilan VPK:lla. Melkein 130-päisessä juhlajoukossa oli Raittiloita, Havaksia, Kankareita ja Malkavaaroja, sukua ja ystäviä ja työtovereita elämän eri käänteistä. Seurueen ainoina lapsina olivat mukana lapsenlapseni Joona, 5, Aino, 2, ja Neela, silloin 3 kk. Vain muutamaa päivää aikaisemmin oli esikoiseni täyttänyt 30 vuotta, ja kuopukseni täytti 20 vain muutamaa päivää myöhemmin. Illan ohjelma selaili elämäni kirjaa: lavalla Inna ja Juha, Mari ja Hans, Marko ja Matti esittivät tärkeitä laulujani vuosien varrelta (kiitos miksauksesta ja kuvista, Timo!). Musiikin lomassa luin rivejä viideltä vuosikymmeneltä. Omat painavat puheenvuoronsa pitivät kauimmin kitinääni kuunnelleet sisarukseni (1960-luku), Kivijärven selkiä kanssani soudellut Päivi (1970-luku), seurakuntakaverista kummiystäväksi kasvanut Eila (1980-luku), monipuolista äitituntemustaan häpeilemättä ilmentäneet lapseni Lotta, Johannes, Tuomas, Reetta ja Sora, sisäistä pietistiäni analysoinut Marjatta (1990-luku), pyhäkoulutädin nutturan kireyttä koetellut Erja, ehdottomasti ahkerin ja pilkkujani vahtivin lukijani Maaria (viimeinen vuosikymmen) ja tietenkin Mikko. Innovatiivinen tyttäreni Reetta oli ripustanut juhlasalin aulaan näyttelyn pikkuhousuista, jotka oli minulta vuosien mittaan sosialisoinut omaan käyttöönsä ja jotka nyt sulhasensa toiveesta palautti miehisiin tunteisiin vetoavamman alusvaatetuksen toivossa.
Joulutervehdyksenä oma kertomukseni viidestä vuosikymmenestä. Puhuttavaksi kirjoitettua tekstiä katkovat laulettujen laulujen nimet.
Pahnan pohjalla
Syyskuussa 1960 jyväskyläläiseen Raittilan perheeseen syntyi tyttö. Sellaisia syntyy moniinkin perheisiin, mutta kuuden pojan jälkeen sukupuoli pantiin erityisesti merkille. Sisareni Maija, perheen esikoinen, rupesi 14-vuotiaana poikien kaitsennan ja pyykin silityksen lomassa lukemaan läksyt Kaisa sylissä. Asuttiin Keskikadulla Harjun takana taloa, jonka pihasta pääsi aidanraosta Vellamon puistoon, elämäni ensimmäisten yhdeksän vuoden tärkeimmälle näyttämölle. Isä oli kirjastomiehenä yliopistolla. Veljet kulkivat partioretkillä. Martti-Veikon, vauvana kuolleen isonveljeni, kuva oli olohuoneen seinällä.
Minulta oli aina tutti hukassa ja ääni sen mukainen. Joulun alla tutin katoaminen tiesi tienestiä veljille. Sen löytämisestä maksettiin muutama penni joulurahapalkkaa. Ehkä viiden vanhasta aloin kulkea Lahden Anjan, Tipulan uskonnonlehtorin, luona kuuntelemassa Beskowin dramaattista ja koko illan kestävää satua Tapani Vaihdokkaasta. Mitä traagisempia tarinoita Anja löysi, sitä parempi. Viitoitin tieni ihailtavalla tarkkanäköisyydellä: ”On niin ihanaa, kun on niin kamalaa.”
Kotini lestadiolaisuudessa parasta olivat vähän alavireisesti lauletut Siionin laulut. Niitä en nykyään kuule enää missään, ellen itse laula. Siksi niitä on tämän illan ohjelmassa useampi. Ensimmäinen, jonka muistan, on raskassoutuinen ja suorastaan tylsä. Juuri siksi laulamme siitä jokaisen säkeistön. Niin minäkin tein, kun hämärässä olohuoneessa tapailin poljettavan harmonin koskettimilta sen säveltä ja melkein itkin sitä yljän joutumista, häiden vartomista ja turmioon joutumista.
Matkamiehen mieli palaa
Pienessä, hyvin luetussa ja osin ilmeisen syödyssä Laula, lapsi -vihkossa oli neekeritytön kuva. En osannut säveltä, mutta sanat opin ulkoa. Ihmeellisintä oli se, että kun musta tautivuoteella viruva tyttö toisessa kuvassa oli enkelin kanssa taivaassa, iho oli käynyt ihan valkoiseksi.
Musta Saara
Jyväskyläläisen pientalokorttelin lisäksi ensimmäisen kymmenen vuoden tärkeä maisema oli Tornionjokilaakso. Isä tutki lestadiolaisuutta ja isommat sisarukset kävivät rippikoulunsa Ylitorniolla. Kesällä -68 isä oli kesäpappina Muodoslompolossa, Ruotsin puolella, Vittulanjänkhän mailla. Kun isä piti jumalanpalvelusta Karesuvannossa, me ajeltiin lossilla Ruotsista Suomeen, edestakaisin.
Äidin isä oli kuollut tarkk’ampujan luotiin kohta jatkosodan alettua. Hän oli Kivijärven kalamiehiä ja kaatui sen seurakunnan kirkkoherrana. Moni on laulanut tyhjistä taskuista, isänmaasta ja kalasaunan rakkaasta rannasta hänen Testamentti pojalleni -runonsa sanoin. Mutta minä liitin lapsuuteni Kivijärveen Keedarin majat ja kehnosti soivan kanteleen:
Siis nouse henkeni taivaaseen
Koti oli minulla sellainen, että vaikka oli lämmin, veti ovista ja ikkunoista. Vaikka en paljon ymmärtänyt juuri syntymävuoteeni osuneesta lestadiolaisuuden hajaannuksesta, joka irrotti vanhempani vanhoillislestadiolaisuudesta, siitä alkanut avartuminen aukaisi kulkureittejä useampaan suuntaan. Isommat sisarukset lähtivät opiskelemaan, istuivat Ylioppilaiden Kristillisessä Yhdistyksessä iltateellä ja soittivat lautasellisia Guatemalan verta. Vuonna 1969 isä lakkasi hoitamasta assistentin hommaansa Jyväskylästä ja muutimme Helsinkiin, minun käsitykseni mukaan kaikesta sivistyksestä sivuun Katajanokalle, jossa asunnot olivat sokkeloiset ja pimeät, huoneet kolkot ja korkeat.
Mutta veljeni Risto soitti olalla kannettavasta pienestä nauhuristaan mistä lie vallankumouksen valinkauhasta nauhoittamiaan lauluja, joissa köyhä kansa kertoi kurimustaan ja lahtarin pyssy soi. Olinko yhdeksän vai kymmenen, mutta kertovat minun herättäneen ansaitsemaani huomiota, kun lauloin yhtä niistä junan käytävällä, kun matkasimme Turun laivajunassa, Maija, Risto ja minä.
Sotaorvon vala
PUHEENVUORO: Kaisan sisarukset Maija, Jaakko, Erkki, Pentti, Risto ja Ilkka
Nuori kirjailija järjestelee narsismiaan
Isä oli töissä yliopistolla, mutta teki enimmäkseen töitä kotona ja piti yllä säällistä järjestystä. Työväenlaulujen vastapainoksi piti laulaa muutama Siionin laulu. Kyllähän se minulta kävi. Mutta nyt on isä ollut haudassa jo kaksikymmentä vuotta. Voidaan siis laulaa kaksi ihan peräjälkeen:
Dialektiikan ylistys
Kenen joukoissa seisot
Sehän se oli, kun ei tiennyt, kenen joukoissa seisoi. Vahva oli käsitys vääryydestä ja oikeudenmukaisuudesta. Niistä oli kotona kaiken aikaa puhe. Taistolaisuuteen kääntyneet veljeni kävivät isän kanssa pitkiä keskusteluja. Anna-Maija toi terveisiä Transilvanian sorretuista kylistä ja Romanian vastarintaliikkeen salaisten kynttiläiltojen opiskelijoilta. Kesätienestejä hankin istumalla Tapanin mallina Katajanokan toisella laidalla. Kahdesta Korkeasaaren lautan äänestä tiesi tunnin kuluneen.
Olin yhdentoista, kun veljeni Risto yllytti minua osallistumaan Kontakti-kilpailuun. Kirjoitin 35 liuskaa isän loputtomasta väitöskirjan väännöstä, ja Risto pani pilkut paikalleen. Respiittivuosi valittiin ikäsarjani ykköseksi, ja debytoin äidin virkkaamassa tunikassa ja Hai-saappaat jalassa, yhtä aikaa Arto Mellerin kanssa.
Kun tarkkaan kuuntelin, kuulin jalon kutsumuksen kirjailijaksi. Milloin en varastellut sheikkipurkkaa Salmen kanssa Jaakolan kaupasta tai sovitellut lankakeriä puseron alle Leenin kanssa, vetäydyin hoivaamaan maailmantuskaani juhlalliseen yksinäisyyteen. Luin keuhkotautiin nuorena riutunutta Saima Harmajaa, kuljin sateisen Kauppatorin laitaa Rikhardinkadun kirjastoon ja tavasin Leinon patsaan jalustasta, että yksi on laulu ylitse muiden.
Jo 1968 olin kuullut Maijan levyltä Heikki Laitisen äänen. Mutta 12-vuotiaana tämä seuraava oli lujimmillaan.
Suuren sataman nostokurki
PUHEENVUORO: Päivi
Kirkassilmäinen uskovainen etsii oikeaa jaetta
Siitä olin jo siihen aikaan hankala, että kaikkeen piti ottaa kantaa. Hetken olin EEC:n vastustaja, kouluneuvostossa vaadin pidempää ruokatuntia, sitten jo laitoin rintaan Jeesus rakastaa sinua -napin. Tiistaisin kävelin Johanneksen kirkon ohi Korkeavuorenkadulle seurakuntasaliin, missä harjoitteli Johannes 3:16. Kyllä, se raamatunkohta oli juhlallisesti sen kitaroin ja huiluin musisoivan lauluyhtyeen nimi, jossa luokkatoverini Katarina Engströmin alton rinnalla opettelin olemaan sopraano. Suomen kirkon ensimmäinen nuorisokanttori Mauri Miettunen yritti totuttaa sormeni näppäilemään kirjarahoilla hankitulla kitaralla kolmijakoisen kappaleen.
Ja sitten mentiin vankiloihin ja varuskuntiin, missä nyt viattomien nuorten naisten hengenpalolle eniten oli käyttöä.
Katso Kristus kadulla kulkee
Siipeni murtuneet
Mutta kuka oli se, joka sai minut tavaamaan säilyketölkkien kylkiä sortajien boikotoimiseksi? Kuka lauloi turvalliseen huoneeseeni afrikkalaiset, verilöylyyn päättyvät kirkonmenot? Ei kai Antti, ensimmäinen suuri rakkauteni, joka Johannes 3:16:ssa soitti bassoa ja kertoi tavanneensa sen raspikurkkuisen nuoren miehen Päiväkummussa? Hyvät ystävät, nuoruusvuosieni suurin yksittäinen vaikuttaja, ihmisoikeustaistelun siemenien kylväjä ja musiikillisen sivistykseni kapeuden ehdoton syy, Jaakko Löytty.
Martin Luther Kingin laulu
Seurakuntanuoreksi ryhtyminen vaatii erityisluvan, jos sellaiseksi aikoo ennen rippikoulua. Minä sain sellaisen KP Kinnuselta, ja rupesin syksyllä 1974 Tapulin, Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan, nuoreksi. Sunnuntai-iltaisin mentiin varttikirkkoon ja päälle juotiin teet. Kesäviikonloput kuljin Sipoon saaristossa Honkalinnan kesäkodin polkuja. Se kaikki oli turvallisesti kovin kaukana siitä, mitä heinänkorjuupiikana olin kokenut. Luulin, ettei siitä jää jälkiä, kun nuppua väkisin revitään auki. Vasta yli nelikymppisenä itkin hyväksikäytetyksi tulleen surun.
Kuljin ääripäästä toiseen. Pastoreitten selän takana pidettiin kuumimpaan aikaan polvirukouksia ja jaettiin Kolmen sepän patsaalla traktaatteja. Joku oli käynyt hakemassa kielilläpuhumisen lahjan ja sitä hämmästeltiin. Korviin jos laittoi reiät tai kynsiin väritöntä lakkaa, heti piti epäillä, onko luopumus tullut.
PUHEENVUORO: Eila
Runotyttö ryhtyy imettämään ja Meidän äitin erottaa letistä
Koulu oli minulle vaikea paikka. Meron Pian kanssa katseltiin kaihoisasti Töölön yhteislyseon, nykyisen Etu-Töölön lukion likaisesta ikkunasta pihalle, milloin en ollut jäänyt kotiin nukkumaan. Seurustelin Antin kanssa ja Lestiksen seuroissa istuneena opiskelin nyt vuorostani kurkisuoniolaista körttiläisyyttä. Tiukkaa oli, eikä helppo ollut sekään päivä, kun Antti Tuomiokirkon rappusilla sanoi, ettei enää halua.
Sitten tuli Jyrki, tapulilaisia hänkin. Kun hetken sukuja kaiveltiin, huomattiin, että jämsäläisiä ollaan. Viljo-vaarini äiti oli kasvanut saman selän rannalla kuin Jyrkin isä, siellä Tiirinselällä, jonka auringonlaskuja sitten yli kaksikymmentä vuotta raukeana katselin, kun kaikki intiaanit ja majanrakentajat oli saatu saunasta peiton alle.
Isän peruja minua kiinnosti kirkkohistoria, mutta en voinut antaa isälle sellaista lahjaa, että olisin lähtenyt sitä lukemaan. Säälipisteillä pääsin aloittamaan kotimaisen kirjallisuuden opinnot. Ensimmäisen opiskelukevään oksentelin. Olin raskaana. Pidettiin Jyrkin kanssa pienet häät. Laitettiin koti Domukselle. Lotta syntyi syyskuun kuudes. Täytin laitoksella 20 vuotta.
Vajaat kaksi vuotta myöhemmin syntyi Johannes, vajaat kaksi vuotta myöhemmin Tuomas. 23-vuotiaana olin kolmen lapsen äiti ja yritin suorittaa tentit imetysten lomassa. Meistä tuli espoolaisia, kun muutettiin ensimmäiseen omaan kotiin Kiloon. Jyrki sai lääkärinlukunsa valmiiksi ja minä omani. Kun Reetta syntyi -88, asuttiin jo rintamamiestaloa Pikkulinnuntiellä, Espoon Lintuvaarassa. Kaksi vuotta myöhemmin syntyi nuorimmaiseni, joka nykyään käyttää nimeä Sora.
Iltaisin, kun oli päivän kaikki pahat tehty, nousi mielestä jotain kauan sitten opittua, niin kuin nämä kaksi:
Sinapinsiemen
On vaikeata rakastaa
Mutta tämä on siirtynyt Hyppelihiireltä vielä Joonan ja Ainonkin makuukammariin:
Hyppelihiiren kehtolaulu
PUHEENVUORO: lapset Lotta, Johannes, Tuomas, Reetta ja Sora
Tuuli kulkee sisäisissä huoneissa
17 vuotta olin päätoiminen perheenäiti. Ylevä kirjailijankutsumus käperteli nurkassa, mitä nyt muutaman romaanintekeleen kirjoitin. Sisäinen palo haki happea vaikka väkisin, mutta roihulle ei ollut tilaa.
Niin tiheitä olivat puuronkeiton ja pyllynpyyhkimisen vuodet, että en enää löytänyt itseäni seasta. Maisemat kävivät kapeiksi: Pikkulinnuntieltä Päijänteelle ja takaisin. Pikkulinnuntieltä Valkealan opiston pihaan ja takaisin. Pikkulinnuntieltä Leppävaaran kirkolle ja takaisin.
Pitkään vakuuttelin, etten tahdokaan muuta.
Isä kuoli, kun odotin Soraa. Se oli siihenastisen elämäni raskain kriisi. Isän jatkuvan vastustamisen sijaan piti kasvaa aikuiseksi ja miettiä, mikä itselle ihan oikeasti on tärkeää. Lakkasin uskomasta vastauksiin. Aloin hämmästyksekseni pitää puoliani, tunnistaa tunteita, etsiä uutta asentoa.
Voi sitä koirien häntien heiluntaa, niitä kattilassa keitettyjä sählymailojen lapoja, keväiseen kurakeittoon kaivettuja kukkasipuleita, märkien lapasten armeijaa ja kuivuttuaan sinne tänne rapisevaa hiekkaa. Millainen äänten ja tuoksujen ja lapsen luomisen solina, mutta minä olin koko ajan jotakin paitsi. Katselin ikkunasta ulos, vaikka elämä oli siinä sisällä.
Toisen päivän iltana
Minun käteni soi
PUHEENVUORO: Marjatta
Maa järisee
Keväällä -97 aukesi Espoon Seurakuntasanomissa toimittajan paikka. Olin 37-vuotias enkä ollut koskaan kuullut lounassetelistä. ”Kannattaako tällaisen kokemattoman ja vanhan edes hakea?”, kysyin päätoimittajalta.
Traagista, että löytääkseen itsensä ihmisen pitää usein kadottaa muut. Kun näin, mitä on, seinät ympärillä alkoivat puristaa. Oman kriisini keskellä äiti teki kuolemaa. Keväällä -99 jaettiin lapsuuden muistoja seitsemään kotiin.
Rakastuin kohtalokkaasti. Niinhän muutoksennälkäiselle käy. Olin yhtäkkiä kokonainen, ja joku oli näkevinään kaiken, mitä minussa oli. Ei tarvinnut enää panna vastaan eikä peitellä mitään. Kaikki mitä oli, sai olla.
Parikymmentä vuotta kestänyt avioliitto ajautui kriisiin. Keräsin Keltontien kirjahyllystä Harmajani ja Hellaakoskeni ja muutin pois. Vielä kolme vuotta myöhemmin itkin vuolaasti, kun ajoin vanhaa kotimäkeä alas.
On lepopaikka suloinen
Kristuksen muoto
”Ei haittaa”, ovat sitkeästi selvinneet lapset sanoneet, ja silti Jyrkin ja minun ero on ollut elämämme suurin muutos. Minut se pakotti nopeisiin askeleisiin. Vaikka menetin sen suuren rakkauteni, joka oli sieluni pohjaan tähyillyt, jo seuraavana kesänä vietin häitä Ossin kanssa. Minusta tuli tapiolalainen, Silkkiniityn viheriöiden ja merenrantojen kulkija.
Yhteinen elämä kaatui alkumetreilleen. Keväällä 2005 olin kahdesti eronnut nainen. Haudoin haavaa. Pääni puhki mietin, mikä minut tähän toi. Ajattelin, etten uskalla koskaan enää.
Pyhäkoulutäti avaa nutturansa
Jyrkistä erotessa jäin vakituisista toimittajantöistä yksityisyrittäjäksi. Nostetta oli ja töitä. Nelikymppisenä olin vihdoin hankkinut ensimmäisen passini ja katsonut rajan tuolle puolen. Häkellyttäviä olivat kielitaidottomalle matkailijalle maailman piazzat.
Leipää piti saada. Onneksi oli pyhäkouluyhdistys. Kolmen kuukauden sairauslomasijaisuudesta tuli edelleen jatkuva perustoimeentulo. Kas näin syntyy Lasten Pyhäkoulu. Näin pyyhitään pöly pyhäkoulun brändin päältä.
Tuolla keinuu pieni pursi
PUHEENVUORO: Erja
Kustannustoimittaja haroo hiuksiaan
Vaikka ei tullut kirjailijaa, tuli kuitenkin kirjan tekijä. Suostua genreensä, kas siinäpä laji.
PUHEENVUORO: Maaria
Puhelias poikaystävä soittaa kello 23
Sinä yhtenä kesänä Jukolanahteen kotini pihalla, siellä Mankkaan korkeimmalla mäellä, istui kiiltomatonaaras öisin pienen vesiastian vieressä kivellä. Tunguusian tupsukukat ja angervot polttivat soihtujaan, kun yksinäisessä torpassani kirjoitin ja mietin, olisiko elämää vielä.
Tunsin saaneeni paljon. Ihmeeltä tuntui selviytyminen itsetuhoistenkin aikojen yli. Lapset olivat kaikkien kuohuvien, voimattomien vuosien jälkeen käden ojentaman päässä. Laskin päiviä, ja ajattelin, etten tarvitse niitä enää monta. Elämä on eletty, takanapäin. Nyt vain solmin sen viimeiset langat yhteen.
Sitten sain tehtäväksi juontaa köyhyyden asiantuntijoiden paneelin diakonian tulevaisuudesta. Kuka siitä tietää, hyvänen aika? Soitin Diakin Järvenpään yksikön johtajalle, Mikko Malkavaaralle. Nissisen Martti oli kertonut, ettei naurustaan tunnettu Mikko enää naura.
Minä suojelen sinua kaikelta
Moskovan muurahainen
PUHEENVUORO: Mikko
Kuoppatien omenapuun alla laulettiin sormusten vaihdon päivänä pääsiäisvirsi. Se on, pankaa mieleen, myös hautajaisvirteni. Myös tänään sen toukomettiset ovat erityisen paikallaan.
Aurinkomme ylösnousi
Herraa hyvää kiittäkää (Armonlapset riemuitkaa -virren b-sävelmä)
15 kommenttia:
Soitin joka ilta kello 23. Niin oli sovittu. Joskus kuitenkin soitimme myös jo päivällä tai iltapäivällä, jos oli aivan kamalaa. Tulimme riippuvaisiksi toisistamme, mutta silti meni vuoden verran, ennen kuin ymmärsimme tai uskalsimme ryhtyä seurustelemaan.
Virallinen selitys hitaudelle on ollut, että kummankin elämä oli sekaisin. Olimme kiinni aikaisempien elämänvaiheittemme tunteissa, joista emme uskaltaneet irrottaa otetta. Ehkä olimme kaksi prinsessaa, jotka molemmat odotimme toiselta päättäväistä aloitetta ilman ehtoja. Tärkeintä oli kuitenkin kokea, miltä tuntuu tulla nostetuksi ylös kuopasta. Ehkä sen takia muutimme Kuoppatielle.
Lokakuussa vihdoin päätettiin, että nyt on vain me eikä muuta. Siitä alkoi vauhti. Joulukuussa muutettiin yhteen, maaliskuussa ostettiin Tapanilasta koti, jonne muutettiin kesäkuussa.
Tammikuun alussa oli käyty ohjeen mukaan ulkomailla tarkistamassa, miten toinen käyttäytyy eri ympäristössä. Ihana oli matka Milanoon ja Como-järvelle. Ja huhtikuu vietettiin Italiassa.
Kolme viikkoa meillä oli vuokrattuna asunto Firenzen takaa Apenniineilta, ja sieltä ajelimme, ensin Reetan ja Soran, sitten Annin ja Maijun ja lopulta vain kaksistaan, viiden ja puolen tuhannen kilometrin verran Italiaa ristiin rastiin.
Yhteistä elämää varjosti sairaus. Intian-matkani tuliaispöpön aiheuttamaa sairautta tutkittiin ja tutkittiin ja hoidettiin vahvoilla lääkkeillä. Maaliskuussa kuulin sairastavani eturauhassyöpää, mutta lievää sellaista, jota toistaiseksi vain seurailtaisiin. Korvani leikattiin heti Italian-kuukauden jälkeen ja syksyllä hajosi polvi, joka piti leikata. Mutta lokakuussa, kun PSA-arvot olivat jatkaneet tasaisesti nousuaan, minusta aikaisemmin otetut kudosnäytteet tutkittiin uudestaan. Nyt syöpäni luokiteltiin lähes pahimmaksi mahdolliseksi, salakavalaksi ja arvaamattomaksi.
Meidän tarinamme muuttui. Opimme ajattelemaan, ettei mikään jatkuisi kauan. Nizzaan lähdimme pakoon leikkausta, jota ei tullut, kun ymmärsin, että sädehoidolla saavutettaisiin sama tulos. Sen matkan aikana isäni sairastui. Siunasin hänet neljän kuukauden kuluttua. Kriisin ja surun keskellä menimme naimisiin. Kun Saareksen Kimmo teki seuraavana syksynä keskusteluohjelman televisioon meistä ja eturauhassyövästä parisuhteen kysymyksenä, hän nosti ohjelman esittelytekstiin häämme kotipihalla Tapanilassa sädehoitojakson keskellä.
Erinäisten vaiheiden jälkeen löytyi hoito, joka lannisti syövän ainakin toistaiseksi. Noilta vaikeilta ajoilta muistan Kaisan hellyyden ja lohdutuksen, sen, kuinka hän ennen nukahtamista kietoutuu selkääni vasten, ja sen, kun elämässä arvokasta on jokainen hetki, jotka kaikki halusimme viettää yhdessä, milloin lasikuistilla, milloin pihatöissä tai pergolassa.
Samaan aikaan rakennettiin uutta perhekokonaisuutta ja sen sisäistä luottamusta. Onneksi Kaisa kirjoitti samoihin aikoihin kirjaa uusperheestä. Vähitellen löytyi muoto, jonka mukaan Kaisan lapset kokoontuvat meille sunnuntailounaalle, minun lapseni perjantaisin Tapanilan Erälle kuntosaliin ja sulkapalloa pelaamaan, sitten meille saunaan ja syömään. Jos kaikki olemme koolla, lapset, puolisot ja lapsenlapset, meitä on 20. Kaisa on näin ison perhepiirin keskushenkilö, osallistuu kaikkien murheisiin ja juhliin.
Jatkuu seuraavassa kommentissa.
Juhlassa pitämäni puheen seuraava osa:
Tapanila oli löytö. Täällä oli yhteisöllisyyttä ja vuodenkiertoon ankkuroituja tapahtumia, joista uusimpaan, elävään adventtikalenteriin, liityimme voimakkaimmin. Kolmena joulukuisena iltana pihamme on ollut luostarin hiljainen puutarha, joka on avoin kaikille kyläläisille. Kaisan ideoimia ovat myös pyhäinpäivän Kynttilöitä pyhille, jonne kutsutaan aina eri ihmiset, Luetaan ääneen -ilta, jonne osallistujat tuovat mukanaan muutaman minuutin fragmentin tekstistä ja tietenkin jo useampia vuosia sitten muotoutunut Tulgas-seura, johon Kaisa minut kutsui tutustuttuamme. Uusin idea oli Malmin kirkkovaellus, jonka toteuttivat viime sunnuntaina kaksi tärkeää yhteisöämme, Tapanilan kamarikuoro, johon liityimme heti Merja-ystävämme tultua tänne kanttoriksi, ja Tapanilan viini- ja virsiseura, joka kykenee laulamaan yli 50 virttä alusta loppuun.
Kirkkovaelluksella meitä oli kuutisenkymmentä ihmistä, pääosin meille outoja, jotka halusivat kiertää kävellen Malmin kuusi kirkkoa, veisata ja saada matkaetapeilla elvyttävää juomaa.
Kauneutta ja elämyksiä varten ja töistä irrottautumiseksi on lähdettävä ulos omista ympyröistä. On käyty Maijan ja Pertin kanssa Pietarissa, Soran kanssa Englannissa ja Walesissa, minun lasteni ja heidän puolisoittensa kanssa Italiassa Amalfin rannikolla ja viimeksi kahdestaan Ranskan Provencessa. Kirkkojen ekumeenisesta dalitkonferenssista Bangkokissa alkoi Kaisan solidaarisuustyö ihmisoikeuskamppailua käyvien Etelä-Aasian dalitien tueksi. Genevessä käytiin YK:n ihmisoikeusneuvostossa lobbaamassa USA:n, Belgian, Norjan ja Suomen diplomaatteja. Kaisan panos oli välttämätön laittamaan liikkeelle dalitien solidaarisuusverkoston toiminnan Suomessa.
Aikamoinen pakkaus on minulla vaimona. Kaisa on käytännöllinen. Kaisa ajattelee lopputulosta eikä uinaile prosessissa. Kaisa arvostaa laatua, laadukkaita ja tarkoituksenmukaisia välineitä ja arvioi niiden hinta–laatu-suhdetta. Kaisaan vetoaa järkevyys, eikä se ole pilkantekoa. Kaisa ei ole avoimessa kapinassa luonnonlakien, ei fysiikan, biologian tai psykologian, eikä myöskään laillisen yhteiskuntajärjestyksen kanssa, mutta hänen elämänsä tekee raskaaksi, että minä olen.
Kaisa on esteetikko. Tärkeää on, että on kaunista. Sitä sanaa Kaisa käyttää yhtä häpeämättömästi kuin luottaa omaan silmäänsä ja kauneudentajuunsa. Vaikka Kaisa on sanataituri, häneen vetoaa kuva ja se mitä silmä voi nähdä. Käytännöllisyyden ja kauneuden vaatimusten yhdistyminen tekee Kaisasta myös erinomaisen kokin.
Mutta jos käytännöllisyys tai laitteiden laadun vertailu tekee lommon runotyttöimagoon, Kaisan rohkeaa seikkailijan- ja esitaistelijanimagoa kolauttelee turvallisuushakuisuus. Kaisalle ei satu sellaista vahinkoa, että hän löisi päänsä kiveen hypättyään tuntemattomalta laiturilta tuntemattomaan järveen. Kaisa tarkistaa, harkitsee ja luottaa kokeiltuun ja hyväksi havaittuun.
Käytännöllisyys ja taipumus varmistella ja varautua tekevät Kaisasta loistavan junailijan ja sihteerin, joka varaa liput, suunnittelee matkareitit, pitää paperit järjestyksessä ja haluaa olla tarkka.
Puheen loppu:
Luovuus, uusien elämysten ja kauneuden kaipuu, käytännöllisyys ja turvallisuushakuisuus tekevät Kaisasta mielettömän suunnittelijan. Hän tuottaa ajatuksen tai nappaa sen jostakin, mutta jalostaa sen matkaksi, ystävien seurueeksi, yhdistykseksi, teemaillaksi tai menyyksi. Kaisan haaveena on ryhtyä tuottamaan sellaisia seuramatkoja, joita muut eivät tuota, sellaisia, joissa historian ja kulttuurin tuntemuksen sekä kauniiden maisemien suomiin edellytyksiin liittyisivät johdetut mielenmatkat kunkin osallistujan sisäisiin maisemiin ja mielentiloihin.
Kaisan ongelma on liika vastuunotto ja yksin tekeminen: Sellaista kutsutaan omaan vahvuuteen sairastumiseksi. Kaisa luulee, että hänen on pärjättävä yksin. Hän kuuntelee ja hänelle kerrotaan, mutta kertoo omistaan vasta, jos toinen kysyy.
Kaisa ei ole varsinainen tiimityöntekijä, pikemmin parityöntekijä, mutta silloinkin tarvitaan työnjakoa. Kaisalla on mielipide kaikesta. Toiselle hän saattaa ilmaista sen terävästi, toiselle taas ei rohkene sanoa mitään. Ihmisten keskellä Kaisa on vapautunut ja vakuuttava, mutta itsevarmalta näyttävän pinnan alla on ujoutta ja ihmisarkuutta. Kaisa ei pahemmin soittele, ei edes asiasta. Kaisa pelkää soittavansa väärällä hetkellä. Kaisa on sosiaalisesti lahjakas, mutta epäsosiaalinen, määritteli Toni. Keskustelutaidoiltaan Kaisa on verraton, erinomainen ihmistuntija ja ihmisen analysoija.
Kaisa on empaattinen ja erityisen herkkä kun on kyse hänen omistaan, jotka hän tunnistaa ja joita tukee, kannustaa ja puolustaa. Kaisalta riittää kiinnostusta ja myötätuntoa myös kaukaiselle. Hän on palavasti rehellinen ja oikeudenmukainen.
Rakastani minä kehuisin loputtomiin, mutta nyt laulan Martti Turusen Aleksis Kiven runoon säveltämän laulun Sunnuntai, joka tuli meille tärkeäksi aikana, jolloin kuvittelimme, että onnemme jäisi vain yhdeksi sunnuntaiksi.
Kiitos Kaisa ja Mikko, kaksi hienoa puhetta. - Maaria
Oi miten hienot juhlat Tapanilan VPK:lla on vietetty. Kaihoisasti suorastaan huokaa kuin Putte Possun nimipäivivistä osattomaksi jäänyt laulaja: Oi kunpa oisin...
Kaisan puheessa vilahti kovin monta tuttua nimeä, jotka toivat monenlaisia muistoja mieleen. Ja sitten nuo kaikki tutut laulut (ja tuntemattomat Siionin). Kun juhlissa lauletaan "Aa, aa, varpaillaan; päivä piiloon kulkee..", tunnelman täytyy olla suloinen.
Kiitos Kaisa antamastasi joululahjasta. Pelkäsin jo, että olet kokonaan unohtanut blogisi.
Syntymäpäiväsi oli varmasti ikimuistoinen. Mikko ylisti vaimoaan sellaisin sanoin, että harvoin kuulee. Teidät on totisesti tarkoitettu toisillenne. Ilokseni näin Mikon blogista, että tilanne on yhä hallinnassa. Teille molemmille toivotan onnellista joulua, terveyttä ja hyvää vointia
myös tulevana vuonna.
Tuulikki
Rakkaat Kaisa ja Mikko!
Annoittepa varsinaisen toisenlaisen joululahjan, te molemmat. Ihanaa, että ehdin lukea sen, ennen kuin lähden tästä joulunviettoon.
Tuija-äiti
kuten SaimaV, niin minäkin päädyin tänne outoja polkuja. etsin "sama vanha ristinpuu"-sanoja ja jostain sitten tulin tänne. joskus moisesta surffailusta miettii, että kaikella on tarkoituksensa...
Mutta siis kiitos hyvistä ja rehellisistä kirjoituksista. elämä on.
Kaksikielisyys maksaa Suomelle 1-2 miljardia euroa vuodessa.
Lokakuun lopussa 1915 lähti suomalainen lähetystö Tukholmaan: senaattori Otto Stenroth, Samuli Sario, A. H. Saastamoinen ja Axel Lille. Aaro Pakaslahti kertoo tästä teoksessaan Suomen politiikka maailmansodassa. Ruotsin valtakunnanmarsalkka kreivi Douglas vaati Suomelta Pohjois-Suomea (Kemijoki rajaksi) ja tarjosi korvaukseksi "niin suuren osan Venäjän Karjalaa kuin se haluaisi".
Suomalaisten lähetystö ei kuitenkaan halunnut luovuttaa Pohjois-Suomea, mitä Ruotsi yritti anastaa vielä 1918.
lyyxem.freehostia.com/teljo.htm
Presidentti Relander kaatui ruotsalaismielisyyteensä kuusi vuotta sitten [1931]. Olin mukana siinä kokouksessa, jossa maalaisliitto päätti olla asettamatta presidentti Relanderia uudelleen presidenttiehdokkaaksi. Ja se tapahtui juuri hänen ruotsalaisystävällisen politiikkansa takia.
Presidentti Svinhufvud ei kaatunut yksin ruotsalaisystävälliseen politiikkaansa, mutta se kuitenkin hyvin oleellisesti edisti hänen kukistumistaan.
- Veikko Heiskanen, kansanedustaja (ml), professori
lyyxem.freehostia.com/1930.htm
Veikko Heiskanen oli geofyysikko ja geodeetti. Maalaisliiton kansanedustaja 1933-1936. 1935 sai eduskunnassa lain sukunimien suomalaistamisesta (Lex Heiskanen), jolla 250 000 suomalaista muutti vierasperäisen sukunimensä suomalaiseksi. Ohion yliopistossa 1950-61 Veikko Heiskanen johti tiedemiesryhmää, jonka salaisena tehtävänä oli laskea mannertenvälisten ydinohjusten tarkkoja lentoratoja ja osumatarkkuutta.
http://lyyxem.freehostia.com/lehti-2-1937.htm
Ruotsalaissotilaat syyllistyivät Suomessa 1918 suomalaisten naisten ja tyttöjen joukkoraiskauksiin. Lahdessa sotilaat raiskasivat metsässä 150 naista ja tyttöä, iältään 14-25-vuotiaita. Lopuksi naiset ammuttiin. Asialla oli August Ehrensvärdin johtama saaristolaisten vapaaehtoisjoukko.
http://suomenmaa.bravehost.com/1918.htm
Wonderful post, really great tips and advice. I was interested by your comment, Nice Blog and god photo
Cheap Flights to Phnom Penh
Flights to Phnom Penh
Phom Penh Flights
Thanks, seriously, I am very happy for you to select photos & use, along with words; I don't really think I can write word for you. I hope this is OK, like your blog.cheap flights to jakarta
< flights to jakarta
< jakarta flights
Good post!
love it!
Love it
Lähetä kommentti