Saneleva siemen

Minua ihmetytti, kun äiti kasvatti pation reunapuuta pitkin Flammentanzia, vaikeasti talven yli selviytyvää ja vain lyhyen hetken kukkivaa köynnösruusua. Se oli vaivalloinen kerätä rullalle talvisuojan alle ja näytti keväällä kummalliselta rohjakkeelta, kun äiti solmi sen oksia narunpätkillä ristikkoon. Kun se alkoi tehdä nuppuja, äidin tärkeimpiä kuulumisia oli kertoa niiden paisumisesta, ja kun se oli kukassa, ajoin aina kuuliaisesti sitä katsomaan.

Minusta se ei ollut kasvattamisen väärti niin kuin ei toista tolppaa kiertävä clematiskaan, joka syystä tai toisesta huonosti viihtyvänä teki kyllä kukkiaan, mutta jätti oksiston sekavan syherön peittämättä vihreään. Vasta Leenalta, jumaluusoppineelta puutarhurilta, opin, ettei kasvin kauneudessa tärkeintä ole se, miten hyvin se miellyttää katsojansa silmää, vaan miten vapaasti se on sellainen kuin sen luontoon kuuluu. Työhuoneen ikkunalla Leenalla oli kukkansa aikaa sitten kuihduttanut orkidea. Katso nyt miten kaunis, Leena sanoi. Sileän, kiiltävän lehden alta työntyivät osin kuivettuneet ilmajuurten lonkerot, ne, joiden tarpeellisuudesta kukkakauppiaan pitää sisäsiisteille ihmisille huomauttaa, etteivät saksisi niitä pois.

Kauneus on kokonaista, sitä, että mitään ei ole typistetty tai taivutettu taakse tai piilotettu keinotekoisen rihkaman alle. Juuri se mikä työntää harmaita sykeröitään kukkivan vaahteran vihreään, tekee vaahteran vihreästä sen, mitä se on.

Olen kuullut elämässäni monenlaista ja monenlaista lukenut, olen saanut ja menettänyt ja maksanut oppirahoja siitä ja tuosta, mutta kukaan tai mikään ei ole minua niin opettanut kuin siemenensä sanelemalle laadulle uskollinen kasvi. Mikon kanssa olemme juuri sitoutuneet opettelemaan sen kaltaisuutta.

"Kun palaamme kiireettä Pariisin lähikylien kautta", kirjoitin Mikolle, "ajattelemme: tänne pitää tulla uudelleen. Ja kuitenkin tiedämme, ettemme enää koskaan palaa, niin kuin emme palaa Stiaan vievälle tielle, emme La Vernan vuorelle, emme Casanuovan viheriöille, emme ehkä edes Portofinoon tai Mentonin rinteille. Mutta mitä olemme nähneet, jää meihin sitä varmemmin, mitä enemmän siitä puhumme ja haikeammin sitä ikävöimme. Sinun kanssasi, rakkaani, olen nähnyt elämäni kauneimmat maisemat. Kauneinta on ollut saada katsella sitä, mitä itse olet."