Kanavan rannalla

Joensuu ottaa vastaan tuoreuttaan tihkuvassa yksityissairaalassa Ruoholahden kanavan rannalla. Lähden mukaan jo nähdäkseni Mikon labrakokemusten mukaisen autiuden sairaalan käytävillä. Totta. Näyttävissä halleissa haahuilee vain muutama rakennusmies. Toisessa kerroksessa odotustilassa istuu hämmentyneen näköinen mies. Avoimesta ovesta kuuluu sentään Joensuun ääni.

Taas kerran se on todistettu: pelko muokkaa todellisuutta. Niin kuin aina, Mikko on jännittänyt tätäkin PSA:ta. Mitä lähemmäs lääkäriaika on tullut, sitä varmemmin hän on ollut tunnistavinaan itsessään epäilyttäviä oireita. Eikö vain yöllisiä pissakertoja ole entistä enemmän? Ja mistä johtuu yhtäkkiä syöveriinsä nielaiseva väsymys? Selässä kummittelee entistä useammin.

Pistoshoito on kuitenkin jatkanut hyvää työtään. Puoli vuotta sitten yli 22:n testosteronitaso on pudonnut 1,1:een. PSA on 0,5. Kaiken lisäksi Joensuu tekee myönnytyksen: neljän piikin, siis vuoden hoidon, sijaan hän arvelee kolmen, siis yhdeksän kuukauden, riittävän tällä erää. Sen jälkeen seurataan PSA:ta kolmen kuukauden välein.

Kun juhannuksen sateitten jälkeen ehdimme Längelmävedelle soutelemaan ja katsomme rantojen aina joltakin kulmaltaan ehostuneita mökkejä, Mikko sanoo: Kyllä kai tässä voi kuvitella rakentavansa elämässään vielä vaikka mitä niin kuin kuka tahansa viisikymppinen.