Syyskuun viimeisestä viikosta Amalfin rannikolla panen talteen ainakin nämä: aamuiset auringonsäteet ikkunaluukun raoista, kiipeämisen tihentämän hengityksen, häikäisevän meren, oliivipuun vihreän hopean.Välillä mietin, miten ihmeessä kaikki maisemat voivat mahtua ihmisen muistiin. Tai miten kyltymättä voi imeä itseensä valoa ja heti kohta varjossa olla pahasti sitä vailla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti