Tämä on se hetki, jota kukaan ei odota. Päiviä jatkunut sade on tehnyt kasvien varret raskaiksi ja hiekka on poimuilla. Kaikessa keskenkasvuisuudessani ihmettelen, miksi villiviini tai vaahtera osaavat kasvaa liikaa. Sinne tänne rehottavaiset ovat ottaneet oikeuden omiin kärhiinsä.
Mieli on moninaisista tunteista turta. Johannes parantelee kaasuräjähdyksessä palaneita kasvojaan jossakin Päijänteellä, Sora on tänään vaihtanut virallisesti nimensä ja Mikkoa ahdistelevat ulkopuolisuuden tunnot. Aamulla herään täyteläisenä unista, joissa kuljen Kivijärven pappilan aitan portaita ylös alas ja käärin isoisoäitini Maria Hongellin kutomaa ryijyä nurinpäin rullalle. Työpöytäni ikkunan takana on kastanjan synkkä verho.
maanantai 13. heinäkuuta 2009
maanantai 29. kesäkuuta 2009
Kohinan kupeessa
En yksinkertaisesti saa ryhtyneeksi työhön. Huominen deadline vilkkuu kalenterissa, mutta kävelen pitkin pihaa ja istahdan taas jonnekin katveeseen ihan vain kuullakseni, millainen havina ja suhina ympärillä käy. Tuon tuosta käännän katsetta: kuka ihme on ommellut unikon siemenkodan poimut tuollaisella sametilla umpeen? Jakamisesta vielä viime vuonna vihoitellut pioni antaa sekin tänä vuonna parastaan. Virpiangervon alle taloksi asettunut siili kävelee rouvineen keskellä päivää pihan poikki välittämättä ihmissielusta vähääkään.
lauantai 27. kesäkuuta 2009
Kadotettuja kaupunkeja
Johannes käy näyttämässä Tshernobylin-matkan kuvat. Vietettyään päivän Riiassa hän on Valtterin kanssa lentänyt Minskiin ja matkustanut sieltä pari päivää myöhemmin yöjunalla Kiovaan. Päiväretki Tshernobyliin ja etenkin sen viereiseen, pahiten saastuneeseen Prypjatin aavekaupunkiin on saanut mittarin nakuttamaan - enimmillään säteily on liikkunut 2000 bequerellin tienoolla.
Kuvissa koululuokan lattia työntää koivua, juuri räjähdyksen jälkeen avattavaksi aiotun huvipuiston maailmanpyörä seisoo heinikon keskellä ja kokonaiset kerrostalot ovat hyytyneet odottamaan kaatumistaan. Joen rantapöheikössä on mies ongella terveellisen kala-aterian toivossa.
Kuvissa koululuokan lattia työntää koivua, juuri räjähdyksen jälkeen avattavaksi aiotun huvipuiston maailmanpyörä seisoo heinikon keskellä ja kokonaiset kerrostalot ovat hyytyneet odottamaan kaatumistaan. Joen rantapöheikössä on mies ongella terveellisen kala-aterian toivossa.
Kesän -41 jälkeen
Päässä kohisee niin, että muistelen lempeydellä herätyssaarnaajia, joiden mielestä pitäisi lakata yrittämästä ymmärtää ja ruveta vain sydämellä uskomaan. Koska olen sitäkin niin paljon elämäni aikana tehnyt, en anna nyt periksi.
Eilen istuin auringossa itseni punaiseksi ja luin vaarini Väinön saarnoja. Aamukahvipöydässä puhuttiin siis lestadiolaisesta kristologiasta, siitä muunkin kristillisyyden piirissä kovin tutusta, jota lestadiolaisuuden suljetussa piirissä varjellaan kuin suurta harvinaisuutta. Yksi toisensa jälkeen yritän hamottaa regression, ihmiskuvan ja ennen kaikkea jumalakuvan merkillisyyksiä, parannuksenteon inhimillistä viisautta ja siihen ajavaa epäinhimillistä täydellisyydenvaatimusta.
Yksissä tuumin ajattelemme, pilvisen päivän aamukahville istahtaneet Mikko ja minä, että kristinuskolla olisi vielä mahdollisuuksia, jos se lakkaisi puhumasta sekaisin uskonnon ja historian kieltä. Niin kauan kuin sovintoveri priiskuu vaivatuille sieluille Jerusalemin kupeessa olevalta teloituspaikalta, niin kauan Jumala pysyy pienenä, ihmiskasvoisena lahkojohtajana, jolla ei ole mitään tekemistä maailman ja elämän perusselityksen kanssa.
Mutta miten hauska tutustua vaarini Väinön kanssa! Vaikka hän yrittää pukeutua sankarisotilaan tai lestadiolaisjohtajan pukuun, hänestä pursuaa esiin myös kaikkea muuta, josta totisesti tekee mieleni ottaa selvää. Seuraavat kuukaudet olen ajatellut kysyä häneltä yhtä jos toista ja näyttää vuorostani, mitä kaikkea maailmaan on sitten elokuun 1941 tullut.
Eilen istuin auringossa itseni punaiseksi ja luin vaarini Väinön saarnoja. Aamukahvipöydässä puhuttiin siis lestadiolaisesta kristologiasta, siitä muunkin kristillisyyden piirissä kovin tutusta, jota lestadiolaisuuden suljetussa piirissä varjellaan kuin suurta harvinaisuutta. Yksi toisensa jälkeen yritän hamottaa regression, ihmiskuvan ja ennen kaikkea jumalakuvan merkillisyyksiä, parannuksenteon inhimillistä viisautta ja siihen ajavaa epäinhimillistä täydellisyydenvaatimusta.
Yksissä tuumin ajattelemme, pilvisen päivän aamukahville istahtaneet Mikko ja minä, että kristinuskolla olisi vielä mahdollisuuksia, jos se lakkaisi puhumasta sekaisin uskonnon ja historian kieltä. Niin kauan kuin sovintoveri priiskuu vaivatuille sieluille Jerusalemin kupeessa olevalta teloituspaikalta, niin kauan Jumala pysyy pienenä, ihmiskasvoisena lahkojohtajana, jolla ei ole mitään tekemistä maailman ja elämän perusselityksen kanssa.
Mutta miten hauska tutustua vaarini Väinön kanssa! Vaikka hän yrittää pukeutua sankarisotilaan tai lestadiolaisjohtajan pukuun, hänestä pursuaa esiin myös kaikkea muuta, josta totisesti tekee mieleni ottaa selvää. Seuraavat kuukaudet olen ajatellut kysyä häneltä yhtä jos toista ja näyttää vuorostani, mitä kaikkea maailmaan on sitten elokuun 1941 tullut.
keskiviikko 24. kesäkuuta 2009
Nälkä
Kun kesä vihdoin tulee, kurkkua alkaa kuristaa ja rintaa pakahduttaa. En tarvitse kuin yhden aurinkoisen aamun lasikuistilla (pergolassa istutun illan jälkeen), kun jo aamuisen kevyen tuulen suhinassa ajattelen Daphnea Burgundin kanavassa ja Porto Santo Stefanon kuumia katuja, joita pitkin laskeudumme alas satamaan. Lasikuistin hyllyyn kootut kirjat pakottavat availemaan sivujaan. Tavoittamattomissa olevat maisemat ryöstäytyvät niiltä täyttämään ennestäänkin runsasta mieltä.Millainen vetovoima voi olla nimillä ja sanoilla, satunnaisilla kuvilla rehevistä siimeksistä ja kaukaisista kaupungeista.
sunnuntai 21. kesäkuuta 2009
Kanavan rannalla
Joensuu ottaa vastaan tuoreuttaan tihkuvassa yksityissairaalassa Ruoholahden kanavan rannalla. Lähden mukaan jo nähdäkseni Mikon labrakokemusten mukaisen autiuden sairaalan käytävillä. Totta. Näyttävissä halleissa haahuilee vain muutama rakennusmies. Toisessa kerroksessa odotustilassa istuu hämmentyneen näköinen mies. Avoimesta ovesta kuuluu sentään Joensuun ääni.
Taas kerran se on todistettu: pelko muokkaa todellisuutta. Niin kuin aina, Mikko on jännittänyt tätäkin PSA:ta. Mitä lähemmäs lääkäriaika on tullut, sitä varmemmin hän on ollut tunnistavinaan itsessään epäilyttäviä oireita. Eikö vain yöllisiä pissakertoja ole entistä enemmän? Ja mistä johtuu yhtäkkiä syöveriinsä nielaiseva väsymys? Selässä kummittelee entistä useammin.
Pistoshoito on kuitenkin jatkanut hyvää työtään. Puoli vuotta sitten yli 22:n testosteronitaso on pudonnut 1,1:een. PSA on 0,5. Kaiken lisäksi Joensuu tekee myönnytyksen: neljän piikin, siis vuoden hoidon, sijaan hän arvelee kolmen, siis yhdeksän kuukauden, riittävän tällä erää. Sen jälkeen seurataan PSA:ta kolmen kuukauden välein.
Kun juhannuksen sateitten jälkeen ehdimme Längelmävedelle soutelemaan ja katsomme rantojen aina joltakin kulmaltaan ehostuneita mökkejä, Mikko sanoo: Kyllä kai tässä voi kuvitella rakentavansa elämässään vielä vaikka mitä niin kuin kuka tahansa viisikymppinen.
Taas kerran se on todistettu: pelko muokkaa todellisuutta. Niin kuin aina, Mikko on jännittänyt tätäkin PSA:ta. Mitä lähemmäs lääkäriaika on tullut, sitä varmemmin hän on ollut tunnistavinaan itsessään epäilyttäviä oireita. Eikö vain yöllisiä pissakertoja ole entistä enemmän? Ja mistä johtuu yhtäkkiä syöveriinsä nielaiseva väsymys? Selässä kummittelee entistä useammin.
Pistoshoito on kuitenkin jatkanut hyvää työtään. Puoli vuotta sitten yli 22:n testosteronitaso on pudonnut 1,1:een. PSA on 0,5. Kaiken lisäksi Joensuu tekee myönnytyksen: neljän piikin, siis vuoden hoidon, sijaan hän arvelee kolmen, siis yhdeksän kuukauden, riittävän tällä erää. Sen jälkeen seurataan PSA:ta kolmen kuukauden välein.
Kun juhannuksen sateitten jälkeen ehdimme Längelmävedelle soutelemaan ja katsomme rantojen aina joltakin kulmaltaan ehostuneita mökkejä, Mikko sanoo: Kyllä kai tässä voi kuvitella rakentavansa elämässään vielä vaikka mitä niin kuin kuka tahansa viisikymppinen.
tiistai 19. toukokuuta 2009
Lystikäs pihaleikki
Pergola on sudittu tummanpuhuvaksi. Kiveystyöt ovat loppusuoralla. Viiniköynnöksiä vaivaa tauti. Ruukkupuutarha on istutettu, kurjenpolvea siirretty kompostorien tuntumaan, multaa ja kivituhkaa levitetty kymmenin kottikärryllisin. Takapihan isoon multakasaan on koverrettu aukko kuin luolalle suu. Wisteria odottaa vielä kuistilla. Joku vietävä syö senkin lehtiä.
Reetta on lopettanut kiertolaiselämänsä, tyhjentänyt lopullisesti kaappinsa ja laatikkonsa ja lähtenyt Tampereelle näyttelijänoppiin. Sora on pakannut jätesäkillisen tyttövaatetta menneiltä vuosilta ja lukee trokeesta ja jambista in english. Erkka on käynyt näyttämässä esivalintatehtäviä, pelkistettyjä kuvia itsestään. Matka Maijun luo Berliiniin siirtyy väkisinkin heinäkuulle. Hatakat muuttavat kahden viikon päästä Raumalla uuteen kotiin. Johannes lähtee Valtterin kanssa Tshernobyliin. Anni valmistuu ensi torstain publiikissa. Jonain päivänä Tuomas toivottavasti kiinnittää pergolan kattopalkit. Anna-Maija on joutunut Malmille sairaalaan. Maaliskuusta asti kerätyt dalit-paperit odottavat mapitusta olohuoneen pöydällä. Lehtolaan muuttaa ensi viikolla kukko ja kymmenen kanaa.
Mikko palelee vähemmän, mutta hikoilee enemmän. Kuumia aaltojaan hän sanoo suorastaan kivulloisiksi, sähköshokin tapaan. Miehuus on mennyt niin, että välillä meitä molempia itkettää, vaikkakin eri syistä. Vaikea on katsella toisen tiukkaa paikkaa, ja se, mistä ei saada heti puhuneeksi, kasvattaa ihojen väliin juopaa. Onneksi se kohta jo putoaa kuin rupi.
Muistikirjassa, johon tallentuvat pihan lintujen elkeet, siilien polut ja mullasta nousevien aikataulut, on sisäkansiin liimattuna lehdestä leikattuja kuvia yhdestä ja samasta pihasta. Jutun otsikkona on Taiteilijan lystikäs pihaleikki. Minulle on tullut sen käsittämätön kepeys monena iltana mieleen, kun keräilen työkaluja selkä väsymyksestä puuduksissa ja pää kaiken ajattelemisesta ja sydän kaiken tuntemisesta turtana.
Reetta on lopettanut kiertolaiselämänsä, tyhjentänyt lopullisesti kaappinsa ja laatikkonsa ja lähtenyt Tampereelle näyttelijänoppiin. Sora on pakannut jätesäkillisen tyttövaatetta menneiltä vuosilta ja lukee trokeesta ja jambista in english. Erkka on käynyt näyttämässä esivalintatehtäviä, pelkistettyjä kuvia itsestään. Matka Maijun luo Berliiniin siirtyy väkisinkin heinäkuulle. Hatakat muuttavat kahden viikon päästä Raumalla uuteen kotiin. Johannes lähtee Valtterin kanssa Tshernobyliin. Anni valmistuu ensi torstain publiikissa. Jonain päivänä Tuomas toivottavasti kiinnittää pergolan kattopalkit. Anna-Maija on joutunut Malmille sairaalaan. Maaliskuusta asti kerätyt dalit-paperit odottavat mapitusta olohuoneen pöydällä. Lehtolaan muuttaa ensi viikolla kukko ja kymmenen kanaa.
Mikko palelee vähemmän, mutta hikoilee enemmän. Kuumia aaltojaan hän sanoo suorastaan kivulloisiksi, sähköshokin tapaan. Miehuus on mennyt niin, että välillä meitä molempia itkettää, vaikkakin eri syistä. Vaikea on katsella toisen tiukkaa paikkaa, ja se, mistä ei saada heti puhuneeksi, kasvattaa ihojen väliin juopaa. Onneksi se kohta jo putoaa kuin rupi.
Muistikirjassa, johon tallentuvat pihan lintujen elkeet, siilien polut ja mullasta nousevien aikataulut, on sisäkansiin liimattuna lehdestä leikattuja kuvia yhdestä ja samasta pihasta. Jutun otsikkona on Taiteilijan lystikäs pihaleikki. Minulle on tullut sen käsittämätön kepeys monena iltana mieleen, kun keräilen työkaluja selkä väsymyksestä puuduksissa ja pää kaiken ajattelemisesta ja sydän kaiken tuntemisesta turtana.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
