Tämä on se hetki, jota kukaan ei odota. Päiviä jatkunut sade on tehnyt kasvien varret raskaiksi ja hiekka on poimuilla. Kaikessa keskenkasvuisuudessani ihmettelen, miksi villiviini tai vaahtera osaavat kasvaa liikaa. Sinne tänne rehottavaiset ovat ottaneet oikeuden omiin kärhiinsä.
Mieli on moninaisista tunteista turta. Johannes parantelee kaasuräjähdyksessä palaneita kasvojaan jossakin Päijänteellä, Sora on tänään vaihtanut virallisesti nimensä ja Mikkoa ahdistelevat ulkopuolisuuden tunnot. Aamulla herään täyteläisenä unista, joissa kuljen Kivijärven pappilan aitan portaita ylös alas ja käärin isoisoäitini Maria Hongellin kutomaa ryijyä nurinpäin rullalle. Työpöytäni ikkunan takana on kastanjan synkkä verho.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti