Köyden säikeet

Hautajaisvirsiä miettiessämme puhumme taas kerran Bonhoefferista, siitä keskitysleirillä kuolleesta, jonka hyvyyden voima -virsi on veisattu melkein kauhtuneeksi saakka sen jälkeen kun se 20 vuotta sitten virsikirjaan tuli. Jo aikaa Mikko on sanonut minua kyseenalaistajaa bonhoefferiläiseksi. Nyt hän ihmettelee, miten vähän Bonhoefferiä on Suomessa tutkittu. Sen täytyy johtua siitä, että hän on niin radikaali, Mikko arvelee. Jo 60 vuotta sitten hän sanoi sen, mitä uskovaiset pitävät nykyajan uskonnottomien jumalattomuutena.

Tuntematta Bonhoefferiä virttään ja muutamaa julkaistua kirjettään enempää arvelen häntä myös liian todellisuuteen sidotuksi. Mahtaako hänessä olla loogisen rakennelman tekijää oppijärjestelmien tutkijoiden tarpeiksi? En lakkaa hämmästelemästä ihmisen halua tehdä järkeenkäypiä, tarkkaan lokeroituja systeemejä niinkin epäloogisesta kuin näkymättömästä todellisuudesta. Samaan aikaan kun puhutaan tavoittamattomasta mysteeristä, piirretään siitä kuvia ja annetaan sille nimiä. Vaikka kaikki tietävät, että puheet Jumalasta ovat pelkkiä likiarvoja, isiltä opittu ja itse koettu on keitettävä sanoiksi ja määritelmiksi, jotta voisimme olla me ja uskoa niin kuin meillä uskotaan.

Minua kiehtoo ajatus ajan tiedosta, siitä joka liikkuu jähmettyneiden tottumusten lomassa ja pyöristää äkkivääryyttä sen kantajan huomaamatta. Ei väliä, jos äkkiväärä itse jättää pehmenemisen sikseen. Hänen jälkeensä tulevat ajattelevat jo toisin. Ajatukset, joita ajattelen, on ajateltu jo moneen kertaan ennen minua, mutta usein niille ei aikanaan ole ollut riittävästi tilaa. Aika kuitenkin kantaa muistumia siitä, mitä on tapahtunut, ajateltu ja mitä kohti tunnettu tarvetta mennä. Sen siemen, mikä nyt itää, on kylvetty ehkä jo vuosikymmeniä tai vuosisatoja sitten. Vaikka en olisi lukenut sanaakaan Bonhoefferin teologiaa, saatan ajatella niin kuin hän, koska se kaikki on ollut tulollaan ja jollakin bonhoefferillä on ollut tuntosarvi tunnistaa se ennen muita.

Minusta on ollut onnellista näinä pysähtyneen surun ja suorastaan tukehduttavan toimeliaisuuden päivinä puhua Erkki-paapasta niin, että lopputulemaksi on aina jäänyt monihaarainen köydenpää: Erkki oli sitä mutta myös tätä, ja näinkin Erkki saattoi ajatella. Erkissä on ollut sellaista ajatuksen ilmavuutta, jota jäykät moittivat tuuliviiriydeksi mutta vaatimuksitta kohdatuiksi tulleet muistavat kiitoksella. Miten laiha ja kireä on yksisilmäisen periaatteellisuus ja miten tuuhea erkkimäinen myötäelämisen ja moninaisten mahdollisuuksien suma.

Kun Mikko vihittiin papiksi, toi Erkki lahjanaan Kirkollisten toimitusten kirjan. Sen ensilehdelle hän oli muistolauseeksi kirjoittanut: "Luota enemmän herkkyyteesi kuin järkeesi."