Vaikea asia

Televisio-ohjelma Mikon taudista nauhoitetaan aamulla. Minua ei niinkään yllätä nauhoituksen jälkeinen helpotus, sehän aina tulee, kun on pitänyt pinnistää keskittyminen äärimmilleen. Minut yllättää avustavan henkilökunnan ja ohjelman tuottajan vilpitön huojennus siitä, että olemme saaneet niin levollisesti puhuneeksi niin vaikeasta asiasta.

Vaikeasta asiasta? huomaan ihmetellä itsekseni pitkin päivää. Onko Mikon tauti vaikea asia? Eikö moni muu asia ole juuri nyt meille paljon vaikeampi? Milloin viimeksi puhuimme taudista yhtä ahdistuneina kuin vaikkapa töistä?

Kimmo kyselee meiltä, miltä tuntui, kun lääkäri kertoi taudin aggressiivisuudesta. Minulle tulee se päivä ikkunasta tulvivaa valoa ja Mikon vääntyneitä kasvonjuonteita myöten mieleen. Muistan myös, miltä näytti vähän myöhemmin postilaatikosta löytämäni pikakirjeen tarroilla päällystetty kirje Meilahdesta tai ensimmäistä kertaa silmiin osunut hormonilääkkeen paketti: "Mikko Malkavaara. 1 tabletti iltaisin. Eturauhassyöpälääke." Mutta muistan myös jo silloin ihmetelleeni, miksi vakava sairaus olisi vaikeampi asia kuin tolaltaan heilauttava rakkaussuhteen kriisi tai oman lapsen yksinäinen epätoivo.

Syöpäsairaasta ei tiedä, Kimmo sanoo, haluaako hän nimenomaan puhua taudistaan vai pitääkö toisen varoa sanomasta ainuttakaan s-alkuista sanaa. Niinpä. Siispä sitä on kysyttävä syöpäsairaalta itseltään. Mutta sitä ennen kysyjän on kerättävä rohkeutensa, koska asia, jota hän aikoo kysyä, on todennäköisesti hänelle itselleen sata kertaa vaikeampi kuin syöpäsairaalle konsanaan.

Ennen ensimmäisen lapsen syntymää en totisesti tiennyt, miltä tuntuu, kun lapsi ei tule vain käymään, vaan jää yöksi ja vielä seuraavaksikin. Mutta viikon vanhaa vauvaa pukiessani en enää muistanut, millaista elämä oli ennen hänen syntymäänsä. Minusta Mikon tauti on samanlainen. Kun se kränää, nostattaa se tunteita. Silloin puristetaan kädestä, painaudutaan sylikkäin ja puhutaan lauseita, jotka alkavat "muistatko kun" ja "voi että jos vielä". Mutta kun mahanpohjassa ei polttele tai seuraavaan PSA:n mittaamiseen on aikaa, seisomme ruokakaupassa miettimässä, mitä syödään, tai ihmettelemme, miten vaihdetaan loisteputki kylppärin pimentoon. (Ja sittenkin, kun mahanpohjassa polttelee tai PSA on liian korkea, mietimme yhtä lailla, mitä syödään, ja vaihdamme lampun, jos tarpeen.)

En tiedä, voiko ajatukseen kuolemasta tottua. Minusta tuntuu, että voi. Se ei tee siitä pienempää eikä tutumpaa, mutta kun se on muuttanut meille, siitä on tullut meidän perheen jäsen. Itse asiassa ihmettelen, miksei se ole sen tiukemmin kenen tahansa mielessä, kun se kuitenkin on tehnyt pesänsä itse kunkin kylkeen.

- Aamusydämellä-ohjelma lähetetään Yle TV1:llä sunnuntaiaamuna 21.9. klo 9.05 ja uusintana seuraavana lauantaina klo 11.55. Netissä sen voi katsoa milloin tahansa heti ensimmäisen esityksen jälkeen.