Uhanalainen

Harvinaisen kahdenkeskisen illan hukutamme tunnemyrskyyn. Sanomme ääneen asioita joita emme haluaisi itsekään kuulla saati suustamme päästää. Hirveää on liittyä yhteen ja suojautua menetykseltä yhtä aikaa. Ihan rampoina käymme nukkumaan ja rampoina heräämme.

Kun urologian klinikalta soittaa se ainoa tähystysleikkauksiin erikoistunut lääkäri, jonka yhteydenottoa Mikko on maanantaina toivonut, ilmoittaa hän karusti, ettei Mikon syöpää voi tähystämällä leikata. Laparoskopialla tähdätään hermojen säästämiseen, erektiokyvyn säilyttämiseen. Mikon tauti on niin paha, että erityisen radikaali avoleikkaus on ainoa vaihtoehto ja sen hintana lopuksi ikää mennyt kyky.

Joka katselisi Mikkoa sen soiton jälkeen, ymmärtäisi, miten turha on puhua selviytymisestä. Elämä on kallis, mutta halvalla ei myydä sen laatua. Vuosien takaa muistan dokumentin neliraajahalvaantuneesta Markosta, joka halusi kuolla. Lähipiirissä oli monia, jotka eivät ymmärtäneet miksi. Markohan oli se sama vanha, oma rakkaamme. Miten paljossa lohduttajat iloitsevat vain siksi, että eivät itse joudu suremaan.

Vaikka luusto on puhdas eikä imusolmukkeissa näyttäisi olevan metastaaseja, asiantuntijat ovat yhtä mieltä. Sekä laparoskopialääkäri että yksityistä syöpäsairaalaa pystyttävä syöpälääkäri sanovat vakavasti, että Mikon tauti on paha. Kummankin rivienväleistä on luettavissa näkemys, että nyt tehdään mikä voidaan, vaikka se ei ehkä riitä.

Syöpälääkärille Mikko soittaa kohta tähystäjälääkärin soitosta toinnuttuaan. Koulukuntaero on häkellyttävä. Syöpälääkärin mielestä leikkaus on juuri tilanteen vaikeuden vuoksi väärä ratkaisu. On keskityttävä hoitamaan itse syöpää. Hänen hoitovaihtoehdostaan keskustelemme perjantaina Eiran sairaalassa.

Mikon valinta on selkeä: ennemmin vähän hyvää elämää kuin paljon huonoa. Tai niin hän sanoo nyt. Minä puolestani haluaisin määritellä hyvän ja huonon elämän uudelleen, taudin ehdoin.

Istumme keskellä päivää saunassa ja puhumme. Viidenkympin ylittäneistä miehistä monet, tupakoijat varsinkin, joutuvat toteamaan potenssinsa rajalliseksi. Mitä muuta seksuaalisuus on kuin suorituskykyä? Elämänvoimaa, Mikko, elämänvoimaa! Niin kauan kuin hormoniheikit ja kastroijat pysyvät aloillaan, mikään ei estä mieltä palamasta kiihkeällä liekillä.

Mutta tietenkin ynnäämme uhkakuvia. Niissä vaivumme katkeruuteen, muutumme ilkeiksi, alamme kyylätä ja rangaista.

Kun illalla käyn Reetan kanssa Ikeassa ostamassa Tampereen yksiöön pienen ruokapöydän, Reetta sanoo ahdistuneesti, äitikeskeisyyttään peittelemättä: Ihan kauhee juttu. Just kun sulla oli pitkän helvetin jälkeen kaikki niin hyvin.