Piuhoja

Simon läksiäisissä on tautitovereita.
John: "Miten voit?"
Mikko: "Kohtalaisesti. Entä itse?"
John: "Kohtalaisesti."
Ja naurua päälle.

Vielä römäkämpi on nauru kalpeaksi käyneen mutta iloisen kettuutensa täysin säilyttäneen Jaakon kanssa.
Jaakko: "Joko valitsit hoidon?"
Mikko: "Valitsin. Ei leikata."
Jaakko: "Hyvä! Ei minuakaan. Ei piuhoja poikki, ikinä!"

Gleasoneitaan Jaakko ei muista, mutta aggressiiviseksi ja levinneeksi hänen tautiaan on mainittu. Siinä hän seisoo ja näyttää, missä etäpesäkkeitä pitäisi olla, vaikkei niistä ole seurannut mitään. Sädehoidosta on nyt kuusi vuotta aikaa.

Tällaista jos jotakin on vertaistuki.

Ulkopuolelta on helppo sanoa, ettei piuhoilla niin väliä. "Hyvä ruoka ja juoma menevät tässä iässä seksin edelle", sanoi hoitopäätöstä tehdessä yksi. "Leikkaamatta jättäminen on vapaaehtoinen itsemurha", väitti toinen.

Piuhojen vierestä puhumme myös kotona, kun Ilkka tulee istumaan iltaa. Minua hävettää sukupuoleni puolesta kaikki torjuva kykenemättömyys läheisyyteen, vaikka tiedän, että elämä on monimutkainen ja epäreilu leikki. Nuori mies saa kärttämistään kärttää ja kun nainen lopulta nelissäkymmenissä innostuu, miehen kone alkaa yskiä.

Vai juuri siksikö siitä tulee silloin parasta?