Yksinäinen lintu

Jos Aune tietäisi, millainen henkireikä hänen hullunhullu muistelmapokkarinsa minulle on, hän varmaan soittaisi ja kertoisi tarinoitaan putoavan sian alle kuolevista engelsmanneista ja turmeltuneesta, munaa tarjoavasta luterilaisestaan. Kun pää alkaa sumeta, riittää sivu, kaksi Ikonitohtoria rauhoittamaan tihenevää hengitystäni.

Tänä aamuna Mikon lähdettyä tämä: "Siinä se on edessäni: kuva joka selittää miksi Jeesus-lapsi pitää vain yhtä lintua kädessään, vaikka hänen vanhempansa toivat temppeliin kaksi uhrilintua. Fransiskaanimunkki, joka kirjoitti kirjan Cecilialle, merkitsi varmuuden vuoksi sivun laitaan ohjeen kuvittajalle. Näin on piirrettävä: Jeesus-lapsi pitelemässä, äidistään pois kääntyneenä, alttarin yläpuolella yhtä lintua kädessään. Toinen on jo luovutettu vastapäätä seisovalle pyhälle Simeonille. Vakavana pikkuvanha Jeesus-lapsi suorittaa ylipapillista tehtäväänsä."

Ja: "Ratkaisematta on yhteys ristiinnaulitun Vapahtajan otsasta piikkikruunun okaita kiskoneen veritodistajalinnun ja tämän Cecilian kirjan uhrilinnun välillä. Nyt selittyi tosin se, miksi Konevitsan Jumalanäidin ikoniin voi kuulua vain yksi lintu, vaikka se olisi uhrikyyhkynen eikä madonnataiteen suosikkilintu tikli. Linnun yksinäisyyden olin oivaltanut jo vuosikausia sitten, kahlatessani läpi satamäärin madonnataiteen lintumotiiveja."

Viimeisen lauseen luen kahteen kertaan. Se on melkein samanlaista runoa kuin se lintukirjan lause, jonka olen painanut Hellaakoskea ja Harmajaakin tarkemmin mieleen: "Punakylkirastas suosii muuttosäänä sumutihkuisia öitä."

Aune, Aune! Täällä syöpäsolukoissa, tappavien säteiden, haittavaikutusten ja sairauskertomusten laidoilla on lepoa lukea yksinäisestä linnusta ja satamääräisistä madonnataiteen lintumotiiveista. Mutta sano hyvä ihminen miksi se konevitsalainen, vuosisatoja luostarista toiseen kiertänyt vanhus, jota Valamossa lasin läpi katselin, ei kääntänyt katsettaan kohti ja astunut kehyksestään ja ruvennut elämään?

Samalla kun arvelen, että elämässä parasta on tutkia kuvassa olevaa lintua, tässä sumussa huutavat nuoruusvuosien Katajanokan sataman sireenit. Mistä tiedät, että päätelmäsi osuu oikeaan? Keksiikö Aune toden totta, mitä konservaattorin päässä on kaksi sataa vuotta sitten kulkenut, kun hän on rohjennut kaikkien kumartamaan kuvaan lisätä toisen linnun vain siksi, että ikoni Konevitsaan palattuaan sijoitetaan Jeesuksen temppeliin tuomisen kappeliin?

Onko ymmärrettävää ja luvallista, että kukin tykönään sijoittaa kuvaan sen, mikä milloinkin on tarpeen, voitettuja lohikäärmeitä ja valtamerten, maan ääriä myöten? Onko tarkoituksenmukaisuus sittenkin tärkeämpää kuin totuus? Kumpi on lopulta todempi, alkuperäinen vai sen muunnelma? Ovatko myöhemmät kerrokset vain kuonaa, joka on entisöitävä pois, vai tulkinta, joka on otettava yhtä vakavasti kuin se, mitä nähtiin tai sanottiin ensin?

Parhaat totuudet ovat sellaisia, joita voi tutkia ja joista voi tulla johonkin tulokseen. Siksi ihmisillä on niin paljon totuuksia ja siksi Jumala ei alistu totuudeksi vaan menee menojaan.