Taudinkuva

Mutta mikä on taudin kuva? Televisiokameraa varten siloiteltu Kovaleffin poski piirtää sen niin, että tekee mieli kysyä lisää. Vielä viikko sitten, sytostaattipäivän jälkeen, hän on ollut kitalaki ja kurkunpää tohjona ja nivuset myrkystä tulessa niin, ettei ole uskonut selviävänsä sen yli. Studiossa hän istuu kuitenkin kuin ei olisi välillä helvetissä käynytkään.

Hänen palliltaan katsoen tasaisen onnellinen arkemme perustuu ainakin minun osaltani mitättömältä näyttävään liikkeeseen: työnnän ajatuksistani Gleason yhdeksikön kuin olisi mahdollista vain syödä nappi hormonia iltaisin ja herätä joka aamu entisessä kunnossa.

Ajattelemmeko samalla tavalla, kun sädehoidot alkavat? Tai kun hormonihoito etenee? Mitä ortopedi sanoo selästä, kun Mikko maanantaina menee sopimaan polven jatkohoidosta? Jos selässä on metastaasi, muuttaako se hoitosuunnitelmaa?

Tällainen on taudin kuva: Gleason seiskaa ylemmät gleasonit tietävät huonoa ennustetta. Huono ennuste taas tarkoittaa todennäköisyyttä, että tauti leviää. Leviävä tauti tekee etäpesäkkeitä imusolmukkeiiin ja luustoon. Etäpesäkkeet pakottavat järeämpiin aseisiin, kuten sytostaatteihin. Sytostaatteja annetaan siksi, että ne tappavat syöpäsoluja.

Mutta mikä on se kohta, jossa taudin hoito muuttuu viivytystaisteluksi? Onko niin, että Gleason yhdeksäinen ei millään hoidolla ole parannettavissa kokonaan? Vai niin, että parantuminen riippuu yksilöllisestä hoitovasteesta? Onko Mikon hoito jo nyt viivytystaistelua?

Vaikka kumpikin tiedämme, ettei tässä auta kuin odottaa ja katsoa, lääkepurkkien ja aukiratkeavien kitalakien tarinaa kuunnellessa tulee tarve tietää enemmän. Huomenna Mikolla on juuri sellainen päivä, kun hän lähtee Tuijan ja Erkin seuraksi Tampereelle kuulemaan Erkin keuhkosta otetun koepalan tulokset.